Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Opiskelun viimeisillä portailla

 Mietteitä kahden vuoden varrelta Viimeiset silaukset ovat enää tehtävinä, ja sitten olen valmistunut sisustussuunnittelija. Kahdessa vuodessa olen muuttunut paljon tekijänä, sekä ihmisenä. Se, mikä tuntui oleelliselta aloittaessa, ei enää välttämättä sitä ole. Itseni etsiminen on ollut kokoaikaista, ja se yhä jatkuu. Kun saavuin opiskelemaan 2018 syksyllä, ajatuksena oli, että itsenäinen toimistotyö sopii minulle parhaiten. Pidin myös kreatiivisesta työstä, joten päädyin opiskelemaan alaa. Olen oppinut kaikenlaista tänä aikana, mutta suurin oppini on ollut se, mihin en sovellu. Työkokeilussa asiakaspalvelijana minä en sitä vielä huomannut, mutta kun tulin sieltä pois ja jatkoin opiskelua etätöinä, tajusin kriittisen seikan. Yksinasuminen ja ihmisten kohtaamattomuus alkoi käymään raskaaksi, ja lähes kaipasin aktiivista fyysistä työtä. Aiempana ongelmanani oli ollut se, etten pystynyt keskittymään harrastukseeni, piirtämiseen, enää kunnolla opiskelujen alettua. Kun tuli luovasta työstä

Viimeisimmät blogitekstit

Valkoisen keskelle lämpöä

Etätyöskentelyn helmiä

Valkoisille seinille väriä

Pöydälle uusi ilme

Pieni sauna ja pesutila

Työharjoittelun viimeiset opit

Työelämää poikkeustilassa

Askel työelämään RTV:llä

Esteetöntä elämää

Kylpyhuoneen henkeä