Työelämää poikkeustilassa

Maaliskuu

Kuukausi oli kulunut, ja olin jo asettunut paremmin työyhteisöön ja -ympäristöön. Kuukausi alkoi suht normaalisti, mutta pian uutiset Covid-19 -viruksen rantautumisesta Suomeen saapuivat. Päivät kuluivat hiljaisesti, kun kansa oli varovainen menemästä minnekään. Joskin suojamaskit kelpasivat.

Tyhjää täynnä.
Asiakkaita kuitenkin alkoi vihdoin tulemaan - kaikki halusivat sisäremontoida, kun ei saanut hillua ulkotiloissa. Turvavälit joko muistettiin tai unohdettiin. Se oli jännittävää.

Jouduin viikon sairaslomalle tänä aikana, kun pienen flunssan takia piti odottaa täydellistä parantumista ennen töihinmenoa. Ymmärrettävästi. Harjoittelu kuitenkin jatkui, ja olin tietoisempi tavaroiden olinpaikoista ja funktioista kuin aiemmin!

Kommentit

Suositut tekstit